Minun on aika luovuttaa tehtäväni sukumme tarinan kertojana, mutta ennen sitä on vielä maalattava muotokuva itsestäni, romaaninhan olenkin jo kirjoittanut. Pikku Oona saa ottaa nyt tehtävän hoitaakseen.
Ensin puhaltaa kynttilät kakustaan Onni isän avustuksella.
Pikkujalkapalloilija saa synttärilahjaksikin jalkapallon.
Sitten onkin minun, leijuvan Oonan, vuoro puhaltaa kynttilät kakusta.
Hei vaan maailma, täältä tullaan valloittamaan sinut!
Niklas tekee minulle uuden kampauksen. Enkös olekin söpö saparoitteni kanssa?
Niklas näyttää minulle myös suvun edellisten matriarkkojen kuvat. Siinä ovat äiti, Linnea-isoäiti, isoisoäiti Iiris, isoisoisoäiti Henrikka (joka oli ihmelapsi), isoisoisoisoäiti Emilia ja sukumme ensimmäinen matriarkka isoisoisoisoisoäitini Anna. Tuonne seinälle sitten tulee minunkin kuvani aikanaan.
Isoäiti opettaa minua kävelemään, se kävely on kyllä hurjan vaikeaa.
Mutta viimein minäkin opin kävelemään, sitten menenkin hurjaa kyytiä pitkin kotia. Matkailen, niin isoäiti sanoo.
Niklas opettaa Onnin kävelemään ja hihittelee katsoessaan meidän menoa.
Äidistä on tullut tähtirosvo ja hän on uransa huipulla. Töistä tultuaan, hän ryntää opettamaan minua puhumaan. Olisittepa nähneet hänen hymynsä kun sanon: ”Äiti!”
Minun puhumaan opettamisen lisäksi äiti korjaa rikkinäisen tietokoneen ja suihkun.
Eräänä iltana säikytämme Niklaksen ja isoäidin…
…kasvamalla isoiksi lapsiksi. Mikäs ihme se nyt on?! Enhän minä voi taaperoksikaan jäädä, kun olen suvun perijä.
Kampauksen vaihdon jälkeen onkin jo kova nälkä. Kyllä haarukalla on sitten mukava syödä.
Onni saa syödä räiskäleitä peilin luona käytyään, muuta ei jääkaapista valmiina enää löydykään.
Niklas pakkaa tavaransa ja lähtee kohti yliopistoa, tekemään meille hienoa osakuntataloa, niin hän ainakin sanoo.
Arkullisella kultaa saa ihmeitä aikaiseksi tulevassa osakuntatalossamme, kirjoittaa Niklas sähköpostissaan. Minun ja Onnin sinne saapumiseen menee vielä aikaa…
Ennen koulun alkamista me lähdemme matkalle Twiikki-saarelle, omaan Tiilenpään linnaamme. Lentokoneella lentäminen oli kyllä aika jännittävää, mutta ne lentoemännät olivat tosi mukavia. voisikohan minusta tulla isona sellainen?
Ihmiset pukeutuvat täällä aika hassuihin vaateisiin. Antaisikohan äiti minun käyttää tuollaista?
Täällä on hurjan mukavaa ja hauskoja juttuja. Minä katselen kun äiti opettelee tulitanssia, minäkin haluaisin opetella, mutta olen kuulemma vielä liian nuori- pöh!
Vaikka kyllä tuo näyttää aika vaaralliselta ja kuumalta puuhalta!
Kuumaa puuhaa on kyllä auringonottaminenkin ja siinä palaa iho, jos ei muista laittaa aurinkorasvaa. Minulla on jo valmiiksikin aurinkorasvaa, mutta lisään sitä vielä vähän.
Tapaamme saareen tutustuessamme sellaisen pottamiehen, ei kun poppamieshän se olikin. Poppamies on hurjan mukava, nauraa minunkin vitseilleni. Tosi monta tavaraa hän on saanut rikki, onneksi äiti ja isä ovat hyviä korjaamaan tavaroita. Poppamies antaa äidille lahjankin, mutta äiti ei suostu näyttämään millaisen, ei kuulemma ole lapsille sopiva lahja.
Käymme kaikilla Twiikki-saaren retkillä, liitovarjoretkellä väistelemme lokkeja, veneretkellä paikkaamme venettä purukumilla ja helikopteri retkellä. Niin, helikopteriretkellä pilotit ovat unohtaneet ottaa tarpeeksi polttoaineitta ja joudumme vähentämään painoa heittämällä koneesta viidenkymmenen kilon höyhensäkin, toivottavasti kukaan ei jäänyt alle.
Apu-Papun rannalta löytyy hieno merirosvolaiva tai merirosvolaivaksi sitä ainakin sanotaan. Onni ja minä ryntäämme tietysti tutkimaan sitä.
Ensiksi merirosvolippu mastoon, vaikka tuo mies tuijottaakin minua vihaisena.
Varokaa kaikki liikkujat, täältä tulee Oona Omenapää ja ryöstää laivanne!
Välillä pitää kiivetä märssykoriin katsomaan, näkyykö sopivia laivoja ryöstettäväksi!
Täältä ylhäältä näkyy pitkälle ja linnammekin näkyy täältä.
”Oli kapteeni Koukku hurja mies, huraa, huraa.
Hän aarteiden paikat tarkoin ties, huraa, huraa.
Hän uskalsi kukkoa kivittää ja uhmata kiiskeä hirveää.
Oli merten kauhu tuo kapteeni aikoinaan! ”
Kapteeni Edvard Irvihammas opettaa minulle hirmuisia merirosvolauluja.
Välillä käydään kotona tai siis tiilenpään linnassa lepäämässä ja pelaamassa mahjongia. Välillä pelissä ei onnistu mikään!
Meidän Onnin kanssa nukkuessamme jo, äiti etsii aarteita. Rannalta löytyy kiviä, kukkoja ja rapuja – heh!
Raunioilla käydessämme äiti kysyy retkioppaalta vinkkejä viimeisten lomapäivien viettoon.
Minä laulan isälle merirosvolaulun, se on niin mukava, että laulan sitä joka välissä.
Äiti heittää kolikon suihkulähteeseen ja toivoo jotakin. Kyselyistäni huolimatta äiti ei suostu kertomaan mitä, hymyilee vain ja sanoo, ettei toivomuksia saa kertoa, muuten ne eivät toteudu.
Loman viimeiset uinnit meressä, jonka vesi on tosi lämmintä.
Viimeiset ananasylläreiden syönnit rantakioskeista.
Äidin ja isän viimeiset riippumatto leikit tällä lomalla.
Viimeiset siveltimen vedot lomamaalaukseeni.
Viimeinen lomakuva omasta Tiilenpään linnastamme ja omasta vaaleanpunaisesta huoneestani.
Loma oli ihan liian lyhyt, toivottavasti päästään taas pian uudelleen tänne lomalle! Heippa Tiilenpään linna!
4 kommenttia:
Tää oli kiva! Hurja lukaali tuo Tiilenpään linna. Lomatunnelmat oli oikein mukavia, tunnelmallisia. Taaperon jalkapalloasu on niin ihku, että mun on saatava sama omaan peliin. Ihanasti olit sisustanut huoneita.
Taisi olla mukava reissu, Oona ainakin näyttää tykänneen. Tästä osasta tulee ihan lomankaipuu :)
Kyllä oli tosi kivasti kerrottu tarina. Mä tykkäsin. :)
Voi että että että, tahtoo lomalle Twiikkii-saarelle ja keskustelemaan kapteenin kummituksen kanssa! Ja kaivelemaan raunioita ja ja. Hehee. :D Oona on tosi herttainen, toivottavasti löysit hänelle arvoisensa miehen.
Yoho, yoho, a pirate's life for me!
Lähetä kommentti