20. Yliopiston pauhut vai kauhut?!




Saavumme yliopistolle vihdoin monen tunnin kuluttua. Miksei kukaan kertonut miten pitkä matka tänne oikein on? Nyt on sitten vain ruvettava ahkeroimaan, että valmistuukin joskus, eikä jää Niklaksen tavoin tänne jumiin vuosiksi.




Niklas taitaa pitää minua pikkutyttönä, ainakin huoneeni sisustus on sellainen. Pois hempeily- tämän huoneen sisutus menee uusiksi!




Puupaneelit ja oikeita tauluja seinille…! Nyt tämä on minun näköinen huone ja täällä näkee oikeanlaisia uniakin.




Opiskelu on minulle niin helppoa, ainakin nyt aluksi, että vapaa-aikaa jää runsaasti – tai niin no, onhan sitä ruvettava katsomaan miehiä sillä silmällä. Niklaksen esittelemä Daniel ei olekaan mikään huonompi vaihtoehto…




Niklaksella nuo vaihtoehdot ovatkin jo rajoittuneet yhteen - Sorjaan!




Onnin kanssa olemme molemmat vielä sinkkuja, vaikka taitaa tuo Onni soitella edelleen yhdelle tytölle menneisyydestä…




Niklas käyttää viimeisen opiskelulukukautensa meidän perehdyttämiseen yliopistoelämän iloihin ja suruihin. Aikaa kaiken mukavan harrastamiseen on ja ei ole. Pojat pelaavat pallon heittoa heti kun siihen on hetkikin aikaa ja minä yritän pitää huolta linjoistani.




Kotona kaikki jatkuu samaa vanhaa latuaan. Pingviini käy tanssimassa pingviinitanssia isoäidin soittaessa.




Lunta sataa talvella runsaasti ja talomme on niin kaunis kevään vihdoin koittaessa.




Olivia käy koulua ja leikkii serkkujen kanssa. Ninni- tädin kaksoset Minna ja Minni käyvät jatkuvasti kylässä. Äiti kirjoittaa, että tytöt juoksevat välillä ilman takkia pitkin pihaa, koska ei kevät ilma kuulemma ole kylmää!




Niklaksen valmistujaisjuhliin hän kutsuu äidin lisäksi lehtorinsa, lehtori Castrenin. Onhan meillä toki Niklaksen opiskelukavereitakin ja tietysti kihlattu Sorja Koponen.




Juhlien jälkeen Niklas pakkaa kaikki tavaransa ja muuttaa omaan kotiinsa, vaikka taitaa sinne pian muuttaa toinenkin henkilö.




Juhlien ja tavaroiden pakkaamisen touhinassa pojat jättävät takan vartioimatta. Olisihan se pitänyt arvata, että heti kuin näin käy, meillä on tulipalo. No onneksi en ole turhaa käynyt harjoittelemassa paloturvallisuuskursseilla, sammutan palon alun tuossa tuokiossa.




Niklaksen lähdettyä me vain opiskelemme ahkerasti; käymme luennoilla, kirjoitamme esseitä ja lopputöitä. Eräänä iltana saan siitä tarpeekseni, on pakko olla osakuntatalon ulkopuolistakin elämää!




Räppäämällä ja laulamalla merirosvolaulua saan seuraakin yliopiston aukiolla. Pojat suorastaan kerjäävät minua jatkamaan ja miksen jatkaisikin - se on hauskaa, räppääminen siis!




Kotona tai siis osakuntatalolla voikin sitten keinua niin paljon kun tahtoo, eikä kukaan sano että se on liian lapsellista tai jotain.




Puhelimessa keskusteluista huolimatta olen alkanut näkemään yksisilmäisiä pupujusseja, onkohan tuo jokin vinkki - ja jos on, niin mihin?!




No, minä ainakin otan sen vinkkinä miehen metsästyksen jatkamiseen ja kutsun Tomi-Petterin kylään. Laulamme yksisilmäisen kunniaksi merirosvolaulunkin. Tomi-Petterin kanssa on oikeastaan aika mukavaa olla ja tehdä kaikenlaista…




…esimerkiksi pussailla. Toivottavasti Daniel ei vain satu paikalle näkemään suudelmiamme Tomi-Petterin kanssa.




Onnilla nuo puuhat naisten kanssa ovat vähän pidemmällä. Taimi suorastaan välillä asuu osakuntatalolla, eivätkä he tyydy pelkkään suuteluun.




Minulle Onni sanoo heidän olevan vain hyviä ystäviä, mutta uskoo ken tahtoo. Vaikka ei sen puoleen, minun pitää ryhtyä hankkimaan niitä kahtakymmentä hyvää ystävää.




Tomi-Petteri tuo yhtenä iltana mukanaan Tinon huiveineen ja jostain minä bongaan Janinan hattuineen. Yhdessä luemme tenttiin ja silloin lukuseuraksi kelpaavat kadulla kulkijatkin. Oleskelutilamme käy pieneksi…




…ja Onni saa Danielin kanssa tyytyä lukemaan takkahuoneessa. Hiljaisia pojat ainakin ovat lukiessaan, toisin kuin me yläkerrassa.




Yhtenä päivänä tullessaan Janina tuo mukanaan Bennyn. Minulla synkkaa Bennynkin kanssa hyvin, se onkin hyvä, sitten voinkin jatkaa suunnitelmani mukaan…




Vaikka suunnitelmia ennen on pakko kirjoittaa esseitä lisää, mokomat yliopiston lehtorit vaativat niitä joka välissä. Miten minulla muka alkuaikoina olikin niin paljon vapaa-aikaa, nyt aika ei tunnu riittävän mihinkään.




Aamuisin on silti pakko käydä uimassa kellariin kolmannen vuoden syksyllä rakennetussa uima-altaassa, pienihän se on, mutta ihan sopiva meille.




Kotona äiti vanhenee yhdessä illassa harmaahiuksiseksi vanhukseksi. Puutarhatöissä voi käyttää vaatteen retkuja, mutta muuten äiti pukeutuu ikiteinin tapaan.




Linnea-isoäidissä sen sijaan ei näy vanhenemisen merkkejä. Isoäiti elää porskuttaa kovaa vauhtia, vaikka on jo lähes 85-vuotias. Olivia saakin häneltä sen huomion jonka tarvitsee kasvaakseen tasapainoisena lapsena.




Isoäiti opettaa Olivialle läksyjenteon lisäksi urheilua, kasvienhoitoa ja kalastusta. Lisäksi he istuvat aina rannalla hiekkalinnoja rakentamassa, kun minä käyn kotona.




Niinpä ei kai ole kummallista, että kun viikatemies tulee, hän löytää heidät rannalta.




Oliviahan tosin ei ole matkalle mukaan lähdössä, vaan venähtää samaan aikaan, kun isoäidille tarjotaan juotavaa.




Isoäiti ottaa juotavan ja laukkunsa ja lähtee matkaan.




Olivia on niin järkyttynyt tapauksesta, että lyö päänsä hautakiveen.




Äiti tulee yliopistolle asti kertomaan isoäidin kuolemasta, tosin kehottaa myös käymään kotona, koska siellä on kuulemma jotain odottamassa minua. Kerjäämisestäni huolimatta en saa häntä sanomaan, mitä siellä on. On kai sitten pakko mennä käymään siellä ennen viimeistä lukuvuotta.




Kutsumme ”pikku” Olivian toogabileisiimme, kamalaa miten nopeasti aika kuluukaan, vastahan opetin Olivaa puhumaan. Onnin kanssa puhumme Olivialle myös yliopistoon tulemisesta, hänen on tultava pitämään osakuntataloamme pystyssä, me kun lähdemme täältä pian pois.




Mutta ennen pois lähtemistä on vielä paljon tehtävää ja parhaimmat puolet siitä tekemisestä seisovat edessäni suunnittelemassa kepposia.




Vaikka eipä sen puoleen, ettenkö minäkin osaisi niitä kepposia tehdä...




…Gabriel ainakin kastuu koko rahalla minun kepposeni ansiosta.




Gabriel on täydellinen ystävä ja siksipä toogabileemmekin ovat yliopiston kuuluja hauskuudestaan.




Minä saan täyden viitosen opiskelijana opettaa Gabrielille esseenkirjoittamista. Parasta minun on kyllä opettaakin, koska haluan hänen joskus valmistuvankin yliopistolta.




Muutenkin saan jatkuvasti toimia päälle katsojana, muuten osakuntatalossa ei tapahdu kerrassaan mitään tai ainakaan sitä mitä pitäisi…!




Omien opiskelujeni ja Onnin perään katsomisen lisäksi ehdin vielä käymään yliopiston kampuksellakin miehen metsästyksessä. Gabrielin löytymisestä huolimatta tarvitsen vielä ystäviä ja paljon!




Onni jatkaa vanhojen lomatuttavuuksien lämmittämistä, nyt on vuorossa Viola. Laamamaskottikin on alkanut viihtyä meillä, lähinnä kyllä Onnin seurassa.




Ulkona Onni lämmittelee suhdetta Violaan lisää, kumma ettei hän pelkää lainkaan Taimin ohi kävelyä.




Jaaha, taidankin tietää mitä Onnilla on mielessä!




Naistenmies onkin löytänyt seuraavan naisensa, varo vain Onni, tuossa leikissä voi vielä käydä huonosti!




Violan lähdettyä istumme syömään keksejä ja pohtimaan syntyjä syviä.




Mitä!!! Viimeinen opiskeluvuosiko minulla on enää jäljellä?! Miten kummassa ehdin tekemään sen kaiken mitä olen suunnitellut?!