Lupaukseni mukaisesti käyn kotona ennen viimeisen opiskeluvuoden alkua. Äiti kaivaa isoäidin minulle jättämän paketin laatikosta ja antaa sen minulle. Paketin päällä on kirjekuoressa kortti ja kortissa ohjeet avata paketti vasta valmistumisjuhlien jälkeen. Miten maltan olla avaamatta sitä kokonaisen vuoden?!
Kotona käymisen hyviä puolia on se että pääsee soittamaan flyygelillä, eikä kukaan tule valittamaan musiikin kovuudesta.
On kotona käymisestä toinenkin seuraus, Olivia lähtee mukaani yliopistolle ja osakuntaamme.
Kotona osakuntatalolla joudun taas kerran tietokoneen korjaamiseen, Onnilla kun ei meisselit pysy kädessä ja lopputyötäkin on kirjoitettava.
Lopputyön kirjoittamisen lomassa onkin hyvä jatkaa suunnitelmien valmistelua, kohta voinkin toteuttaa sen ensimmäisen osan!
Tämä juttu naismerirosvoista vielä tähän lopputyöhön ja sitten kutsut liikkeelle.
No niin vihdoin perillä, nyt vain odotetaan, että kaikki ehtivät paikalle. Tino, Benny ja Tomi-Petteri tulivat minun kyydilläni, ketäs puuttuu?! Daniel ja Janina odottavatkin jo tuolla.
Danielille onkin hyvä esitellä kapteenit William Kidd ja Calico Jack Rackhamin. ”Tiesitkös muuten Daniel, että Calico-Jackin laivalla olivat ainoat historian nimeltä tuntemat naismerirosvot?”
Jaahas - tämä peli ei oikein tunnu minulta sujuvan. Pitäisiköhän nyt mennä varaamaan meille se ruokapöytä, että saamme varmasti rauhallisen pöydän?! ”Jatkaa vain pojat rauhassa vielä hetki peliä!”
“Menisimme nyt mielellään siihen varaamaani rauhalliseen pöytään. Ja kuten sanottua, toivon ettei meitä häiritä kesken palaverimme!”
Tino puhuu suurkaupungeista, niiden asukkaista ja liikkeistä Danielia odotellessamme. Hyvä niin, että juttelee, minua nimittäin jännittää hiukan mitä he sanovat puheeni jälkeen. Tinon puhe kaupungin puistoista saa minut rauhoittumaan.
Kun tilaamani kuorrutetut hummerit ovat tulleet eteemme, aloitan valmistelemani puheen, kaikki kuuntelevat tarkkaavaisesti ja hiljaa samalla nyökytellen. Puheeni jälkeen kaikki ovat hetken hiljaa ja luulen heidän jo tyrmäävän ehdotukseni, mutta sitten Tino purskahtaa nauruun ja sanoo:”Ilmoitat sitten vain missä ja milloin tapaamme!” Sovimme, ettemme tämän jälkeen enää kokoonnu joukkona ja pidämme sopimuksemme salaisena.
Vuorotellen käymme katselemassa Elizabeth Swannin kuvaa seinällä. Ensin Tomi-Petteri…
… sitten minä…
…ja lopuksi myös Daniel ja Janinakin.
Muiden jo lähdettyä kotia jään vielä tanssimaan Tomi-Petterin kanssa. Meillä on todella hauskaa, mutta opiskelut odottavat osakuntatalolla.
Kotia tai siis osakuntataloa kohti ja viimeisten tehtävien kimppuun! Ei niitä enää montaa olekaan jäljellä, tehtäviä siis.
Kotona Onni arvuuttelee minulta, kenet hän on nähnyt tänään kävelemässä talomme ohi. En millään voi arvata, viimein Onni suostuu kertomaan nähneensä Artemis Rantun. Uskomatonta miten pieni maailma on! Artemis oli lomallamme Kolmijärvellä Onnin ensirakkaus. Onni kertoo kutsuneensa Artemiksen meille kyläilemään ja kertomaan mitä nykyään puuhailee.
Seuraavina päivinä Artemis on tuttu näky niin aamiaisella kuin iltapalallakin. En vain tiedä missä vaiheessa Onni oikein opiskelutehtävänsä tekee?!
Toisaalta, eipä minua juurikaan kiinnosta Onnin opiskelut, minulla on jotain paljon kiinnostavampaa tekemistä…
…omassa huoneessani saan muhinoida kaikessa rauhassa Gabrielin kanssa. Eikä kukaan tule häiritsemään meitä, kun ovi on lukossa!
Artemis suorastaan palvoo Onnia, kaikki mitä Onni tekee, on niin -ihanaa! Tajuaakohan Onni mitä Artemis ajattelee?!
Vihdoin minulla on tutkintotodistus kädessäni Laudaturilla ja Viitosen arvosanalla. Ennen valmistumisjuhlia onkin sitten aikaa lähteä lomalle Takamizun kylään –yksin, koska minulla on siellä tekemistä, johon en muita kaipaa.
Majoitun Viheltävän vesiliskon tuvassa oman Vihervaaran kartanon sijasta, koska en ehdi tällä lomalla siivoilemaan ja laittamaan ruokaa. Ja sitä paitsi onpahan ihanaa, kun ei tarvitse itse edes sänkyään pedata.
Sisäänkirjaantumisen jälkeen heitän vain matkalaukkuni pienimpään tuvan huoneeseen ja lähden hoitamaan asioita.
Tuskin olen ehtinyt viedä laukkuni huoneeni oven sisäpuolelle, kun kuulen jo sadepisaroiden äänen. Täksi lomaviikokseni luvattiin aurinkoisia päiviä, eipä alku ainakaan lupaavalta näytä. No, lähden kuitenkin metsäretkelle helikopterilla. Retkellä näemme pandoja, ihan oikeita pandoja, ne ovat niin söpöjä. Heittelemme niille bambunruokoja syötäväksi ja kuvailemme niitä kameralla. Kuvani onnistuvat niin hyvin, että paikallinen matkatoimisto haluaa ostaa ne! Myyn tietysti ne, mitäpä köyhä opiskelija muutakaan tekisi.
Muutenkin retket joille osallistun, ovat menestyksekkäitä. Nähtävyysretkellä löydämme muinaisen hautakammion ja jokiveneretkellä harvinaisen helmen, kelloa naaratessamme. Sitä hautakammiota olisi kyllä ollut hienoa tutkia hieman enemmän, mutta kun ketään muuta ei kiinnosta…
Illalla lupaukseni mukaan soitan Gabrielille, joka on huolissaan minusta, joka olen yksin matkalla. Kerron kaiken mitä olen tehnyt ja saan käskyn olla varovainen taskuvarkaiden varalta.
Jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan syön ruokani ulkona, aamiaisia lukuun ottamatta, jotka kuuluvat huoneen hintaan. Samalla voinkin kysellä vinkkejä etsintöihini, vastaukset tosin ovat melko epämääräisiä. Miten kummassa onnistun siinä?!
Vanhan erakonkin tapaan mietiskelemässä. Erakko on otettu tavastani tervehtiä häntä ja tarjota hänelle teetä.
Keskustelemme teenjuonnin lomassa kierrätyksestä ja ilmastonmuutoksesta. Erakko on ensimmäinen joka ymmärtää näkökulmani ilmastonmuutoksen vaikutuksesta elämääni.
Erakon mielestä minulla on oikeaa asennetta ja niinpä saan kuulla Lohikäärmeen tarinan.
Kuuntelen tarinaa hiiskumatta ja liikkumatta, se on uskomattoman vaikuttava! Voi kun osaisin itsekin kertoa asioista noin kuvaavasti.
Saan erakolta ohjeen, ennen kuin hän haihtuu, käyttää nyt tuntemaani salaisuutta viisaasti - toivottavasti osaan tehdä niin!
Välttämättömien matkamuisto ostosten ja yhden oleellisen tärkeän oston jälkeen onkin aika jatkaa asioiden valmistelua - miten kummassa ehdin tekemään ne kaikki?
Pakolliset maisemakuvat, ettei kukaan ala epäilemään mitään.
Paikallisen hieronnan opettelua, siitä on taatusti hyötyä tulevaisuudessa. Ja ei hierojakaan ole hassumman näköinen…
Iltaa odotellessa vietän aikaa joogaten itseäni huippukuntoon, jotta näyttäisin hyvältä valmistujaispuvussa.
Ruokaa odotellessa onkin hyvää aikaa luoda uusia ihmissuhteita, mutta joskus minulta eivät nämä aiheen valinnat oikein osu putkeen…keskustella nyt ruokapöydässä itämailla rotista- tyhmä minä!
No, eipä keskustelun yritykseni ruokaa syödessä ole paljoa parempi. Ketä oikeasti kiinnostavat minun lisäkseni astronautit ja tähdet?!
Useamman yrittämisen jälkeen saan vihdoin Ninjan kiinni ja heti toisella yrityksellä osaan vastata oikein hänen kysymyksensäänkin. Ninja lupaa ottaa minut oppilaakseen ja pian tiedänkin miten siirtyä paikasta toiseen ninjamaisesti.
Ninjan lähdettyä on minun kokeiltava oppeja käytännössä…
Ei hassumpaa, vaikka on se ehkä vähän omituisen tuntuista, mutta nopea tapa liikkua se on ja siitä on tulevaisuudessa hyötyä!
Kiitollisena uudesta taidosta heitän kolikon alttarille, josta kuuluu ääni: ”Tienaat suuren omaisuuden. Ehkä.”
Toivottavasti loppuosa omaisuudesta tulee vähän toisella tavalla, kuin satamalla taivaasta niskaani. Kerättyäni kaikki kolikot olen kyllä tuhat simoleonia rikkaampi, joten mitä sitä ei kestäisi rahan vuoksi?
Rahasateesta innostuneena rupean kaivamaan vielä maata ja löydän aarrearkunkin, tänään taitaa todella olla onnenpäiväni.
Viheltävän vesiliskon tuvalla on sitten aika hyvästellä lomatuttavuudet ja pakata tavarat.
Linnea Hemminki tosin tekee sellaisen ruuhkan vastaanottotiskille, ettei kukaan pääse hänen lisäkseen sen lähellekään.
Kaikesta sähläyksestä huolimatta pääsen kuitenkin kirjautumaan ulos hotellista ja hyvästelemään mukavan Tauno Jörösen.
Kotona minulla onkin jo vastaanottokomitea odottamassa kaikilla yhdellä jäsenellään. Gabriel sanoo, ettei kyllä enää anna minun lähteä noin pitkälle yksinään. Aikoo kuulemma sellaista yrittäessänikin pakata itsensä matkatavaroihin – hih!
Ei minulla ole sellaista kyllä aikomustakaan tehdä, sillä minulla on Gabrielille yllätys!
Tuletko miehekseni?!
Vastausta ei tarvitse arvailla. Gabriel on onnesta soikea ja niin olen minäkin.
Ennen minun valmistumisjuhliani Niklas päättää pitää Sorjansa kanssa häät, pieni muotoisesti tosin. Niissä häissä tapahtuu vain kauheita tai niin no…
…toisaalta on kyllä ihanaa tulla Tinon suutelemaksi!
Saan ympäri korvia sekä Janinalta…
…että Bennyltä! Äitikin yrittää selittää jotain minulle, mutta siltä kyllä suljen korvani.
Kaikesta sähläyksestä huolimatta Niklas ja Sorja saavat toisensa. Minä istun lopun ajan juhlista turvallisesti isän vieressä, eikä kukaan enää uskalla tulla sanomaan minulle mitään.
Osakuntatalolla seisoskelen tuijottelemassa takanreunalle laittamiani Gabrielilta saamiani ruusuja ja mietin mihin tämä oikein johtaa ja kenet minun oikein pitäisi naida?!
Kun minusta ei ole kuulunut mitään moneen päivään Gabriel ryntää taloon ja minut löydettyään otta syleilyynsä. En minä ketään muuta tarvitse! Gabriel on täydellinen!
Valmistujaisten tarjoilua ei tarvitse edes miettiä. Tarjolla on teemaan sopivia keksejä ja sampanjaa!
Päätöksen tehtyäni on itsestään selvää ketä juhliini kutsutaan. Gabriel on esiteltävä lähimmille, eli kutsun saavat isä ja Niklas …
… ja tietysti äiti, jolle esittelenkin Gabrielin oikein virallisesti, nuori herra Mutrusena!
Juhlien jälkeen minun onkin aika lähteä kotiin valmistelemaan häitä herra Mutrusen kanssa- hih!
Kotiin päästyäni puhelin soi ja Olivia kertoo Artemiksen taas lähinnä asuvan osakuntatalolla…
…ja autokin osaa kuulemma lentää aika usein. Voi Onni, tiedätkö sinä, mitä sinä teet?!
5 kommenttia:
Vai niin, ollaanpa sitä salaperäisiä! Kaiken maailman salaseuran kokouksia... Mitähän tästä vielä tulee? ;) Gabriel on muuten oikea valinta, on niin komeakin mokoma.
Ollaan salaperäisiä, ollaan! Pitää sitä jotain koukkuja tarinaan heittää. Gabriel on kyllä todella komea. Jatkoa vain odottelemaan... :D
Jännää, jännitys oikein tiivistyy...
Tuo on hauska kuva: "Ei minulla ole sellaista kyllä aikomustakaan tehdä, sillä minulla on Gabrielille yllätys!" ... ja sitten neiti hapuilee veistä vyöllään. Mahtaa se ollakin melkoinen yllätys! Mutta onneksi sieltä tuli vain sormus!
Kirjoitustyyli on hieman parantunut osista 2-10. Silloin tarinan arvosana oli 7+, mutta nyt se on 8+, joten edistystä löytyy ja se on hyvä se! :D
Jännä löysin vasta LC:si ja tykkäsin lukea putkeen koko homman :).
Lue sinäkin minun? toivoisin saavani jtn kommenttia jostain suunnasta. Mihin kannattaisi linkittää tarinaani että ihmiset pääsisivät lukemaan sitä? (avuton)
http://nootanooran.blogspot.com/
Lähetä kommentti