22. Häät ja Unelma!




Etelänristi on kaunis ja sen alla on hienoa puhua tärkeistä asioista, kuten pehmonalleista!
Mutta miten me tänne oikein päädyimme?! Se on aika pitkä juttu…




Pitkien kuukausien jälkeen Gabrielkin sai vihdoin opiskelunsa loppuun ja tuli aika juhlia häitä!




Hääjuhliin kutsuttiin tietysti Onni ja Olivia, äidin ja isän ollessa jo valmiiksi paikalla. Onni oli unohtanut jo Artemiksen ja siirtynyt takaisin Taimin seuraan.




Minulle Artemis ei kuitenkaan ollut menneisyyttä, sillä Tomi-Petteri liikkui nykyään Artemiksen kanssa. Ja Tomi-Petteri oli itseoikeutettu vieras häissämme. Saimme häihin myös kutsumattoman, mutta aika söpön vieraan, kiiluvine keltaisine silmineen.




Osalla vieraista oli vain niin kiirettä häissämme tehdä kaikkea muuta, etteivät ehtineet paikalle katsomaan vihkimistämme. No sormukset saimme vaihdettua kaikesta huolimatta ja Gabrielista tuli herra Hopeaseppä.




Pakollisen kuvaussuudelman annettuamme olikin sitten aikaa keskustella vieraittemme kanssa...




Äidin piti lähteä kesken häiden töihin, mutta enemmän hänellä tuntui silmiä olevan päässään kuin ERÄÄLLÄ muulla.




Isän mielestä minulla olisi pitänyt olla hienompi puku tai ainakin peittävämpi -ja muutenkin olin kuulemma aivan liian nuori naimisiin. No minä keskityin juoruamaan Olivian kanssa ja laskemaan tiettyjä asioita yhteen!




Onnikin ehti sitten viimein irrottautumaan flyygelistä ja keskustelemaan kanssani, lumisateesta ja säästä – voi kerta kaikkiaan Onni Hopeaseppä!




Minun rauhassa pihalla keskustellessani, saivat Tomi-Petteri ja Gabriel lähes sodan aikaan yläkerrassa.




Mokomat miehet, hyvä ettei minusta tullut leskeä hääiltanani! Janinan kertomuksen mukaan Gabrielin pää kävi nimittäin erittäin lähellä yläkerran portaikoin tolppia.




Hyvä vain, että Tomi-Petteri voitti tappelun, muuten nuo mokomat tappelisivat varmaan vieläkin. Kumpikaan ei tietenkään suostu sanomaan, mistä riita syntyi, mutta on minulla siitä kyllä melko vahva epäilykseni…!




Häittemme ruokatarjoilu noudatti jo valmistujaisjuhlistani tuttua linjaa, keksejä ja samppanjaa. Ja vaikka keksini olivat tietyn näköisiä, ei äiti silti ymmärtänyt mitään, monen muun tavoin. Gabriel tarjoili ruokaamme pöydälle, sillä aikaa kun minä hain edes jotakuta vierasta syömään kanssamme.




Eteisaulassa isä keskusteli Tomi-Petterin kanssa ja Benny suunnisti Janinansa luokse pesuhuoneeseen…




…laulamaan merirosvolaulua! Onni taisi olla melkoisen kummissaan kaksikon toiminnasta, ainakin hän melko nopeasti sen jälkeen haihtui pois juhlistamme.




Gabrielin keskustelunaiheet pöydässä olivat vähintäänkin mielenkiintoisia, vankilaan joutuminen ja käsiraudat, vaikka olisivat ne olleet kyllä mahdollisia tuon tappelun seurauksena!




Onneksi Olivia ehtii kanssamme juttelemaan, mutta keskustelunaiheet eivät kyllä muutu – hih!




Hyvin onnistuneiden hääjuhlien jälkeen lähdemme rentoutumaan etelän lämpöön Twiikki-saarelle Tiilenpään linnaamme.




Edellisen Twiikki-saaren vierailuni jälkeen mikään ei ole muuttunut, poppamies on yhtä avuton koneittensa ja laitteinensa kanssa. Onneksi me, Gabriel ja minä, emme ole syntyneet peukalo keskellä kämmentä, vaan työkalut pysyvät kädessämme ja tiedämme mitä niillä tehdään. Lupaamme korjata kaikki koneet ja poppamies ylitsevuotavan onnellinen sen kuullessaan.




Palkkioksi saan paketin, jonka sisällön kyllä tiedänkin, sille on tulevaisuudessa taatusti käyttöä.




Poppamiehen tapailun lisäksi käymme tietysti syömässä ulkona hyvin. Mutta välillä on parasta syödä omassa rauhassa kotona – tai siis Tiilenpään linnassa, silloin saa syödä juuri niitä herkkuja joita haluaa eli pääkallokeksejä!




Lisäksi on parasta harrastaa hiukan huvituksiakin. Minä harjoittelen tulitanssia ja huvitan harjoitteluni katselijoita säheltämiselläni, mutta opin sen silti viimein.




Lomalla on hyvä hankkia itselleen uusia taitoja, niin kuin esimerkiksi uusi tapa hieroa. Hartiani ovatkin melko jäykkinä tulitanssin opettelun jäljiltä, joten opettelun lomassa saan ne taas pehmeiksi.




Minun opetellessani ja saadessa hierontaa Gabriel kiertelee ympäri pihaa, kuin kissa kuumaa puuroa. Tiedän kyllä mitä hän odottelee, onhan siitä puhuttu jo tämän päivän aikana monta kertaa - hih! Mutta sitä ennen keskityn kuuntelemaan ohjeita kukkien käytöstä hieronnassa…




Gabrielin onneksi opettelu ei kestä aikaansa enempää ja menemme saunaan! Saunan ulkopuolella tosin paikallisilla asukkailla taitaa olla lujemman puoleinen keskustelu käynnissä uskollisuudesta, mutta kenelle?!




No, olipas se saunomista! –Reps!




Saunasta ulos tullessani näen paikalliset käymässä hieman keskustelua. Minä kyllä keksisin muuta mukavaa puuhaa – heh!




Harrastetaan sitä riippumaton heiluttelua Tiilenpään linnanpihallakin, niin että tähdet lentelevät.



Ja onhan sitä nukenkin kanssa hiukan leikittävä, vaikkei se oikein vielä suju, pitänee harjoitella sen kanssa lisää.




Loma lähenee loppuaan ja on aika tehdä viimeiset lomajutut. Gabriel ottaa aurinkoa ja minä kuvailen lintuja, kaloja ja maisemia. Koskahan tänne seuraavan kerran palaamme vai palaammeko?!




Lomalta paluun jälkeen on pakko käydä pelkäämäni keskustelu äidin kanssa. Enhän minä sitä helpoksi luullutkaan, mutta pakko se on silti käydä, jos aion päästä toteuttamaan unelmaani. Aloittaessani arasti: ” Kuule äiti, minulla on sinulle kerrottavaa, isoäidin lahjasta ja siitä, mihin aion sitä käyttää”, hän kuuntelee hiljaa.




Äidin mielestä minä olen seonnut! ”Ethän sinä voi perijänä toimia noin, mitä naapuritkin sanovat?!” Mitkä ihmeen naapurit, ja sitä paitsi, Ihan Kuin Se Minua Tippaakaan Kiinnostaisi, mitä naapurit sanovat!




”Sinä senkin ameeba, ektoplasman varjokuva , guanokauppias, lasipää pölvästi …! Minähän teen elämälläni mitä haluan!!! Mokoma puoliapinan varjokuva, takkuinen merinorsu, täyttämätön tarhapöllö - vanha ryhävalas!”




” Nyt hiljaa sinä kiittämätön lurjus! Jos aiot käyttää isoäidin sinulle antamaa lahjaa tuollaiseen tarkoitukseen, saat tehdä sen jossain muualla! Tähän taloon sinulla ei ole enää mitään asiaa, senkin, senkin, senkin - vihoviimeisen meteoriitin veljentytär!”




Järkyttyneenä äidin sanoista totean: ”Hyvä on, me keräämme tavaramme ja lähdemme!"




Kummallista kyllä äiti vain nostaa kätensä vilkutukseen ja …




…nostelee hartioitaan, minun mennessä pakkaamaan tavaroitani Gabrielin kanssa.




Oman kuvani otan kyllä mukaani, katselkoon äiti sitten tyhjiä kehyksiä! Hyvästi koti, emme enää näe!!




Pian kodista poistumisemme jälkeen isä soittaa minulle ja yrittää saada palaamaan takaisin. Isä vetoaa asemaani ja siihen kuinka masentunut äiti on ollut lähtöni jälkeen, ei kuulemma enää tee muuta kuin tuijottelee tyhjiä taulunkehyksiä yläkerrassa. Ilmoitan isälle suoraan, etten tule palaamaan, mutta voin ehkä harkita asiaa tyttärieni kohdalla, heillähän on kuitenkin oikeus perijän asemaan Hopeaseppien kodissa.




No, mitä sitten oikein teimme ovesta ulos poistuessamme - tilasimme tietysti taksin! Taksikuskiksi sattuu onneksi Benny - eipä tarvitse etsiä tikaria esille turvatakseen uuden kotipaikkamme sijainnin säilymisen salaisuutena. Olin nimittäin ehtinyt miettiä mielessäni keinoja säilyttää salaisuus, kuskit yleensä ymmärtävät mitä tikari voi tehdä sukukalleuksille…!




Meidän saapumistamme onkin jo odotettu, muut ovat tulleet jo aiemmin ja valmistelleet asioita. Tomi-Petteri ja Artemis ovat ensimmäisinä tervehtimässä meitä, muut ovat kuulemma jo tekemässä sovittuja valmisteluja.




Nyt ei tarvitse enää muuta kuin odotella Artemiksen vatsaa, hän nimittäin ei suostu jäämään kotiin! No toisaalta onhan tätä suunniteltu jo niin kauan, että jaksamme kyllä odottaa vielä pari kuukautta kuunnellen Tomi-Petterin hössäystä Artemiksen vatsan ympärillä.




Odotellessa Artemiksen vatsan asukasta, kirjoittelen romaania lempiaiheestani…




…ja kuuntelen selostuksia siitä kuinka vaikeaa onkaan löytää paikkoja, joista hankkia tarvikkeita herättämättä huomiota. Toisaalta ymmärrän hyvin, eihän isoäidin antaman lahjan valmistaminen käyttöönsä ole mitään helppoa, mutta valmiiksi se on silti saatava!




Välillä on irrottauduttava koneesta ja mentävä paimentamaan kahta vatsan silittäjää, muuten kaksikko ei saa mitään aikaiseksi! Ja onhan minun näytettävä sentään asemani hierarkiassa.




Gabriel on ehkä jäänyt liian vähälle ajalle minulta, koska hän viettää melko lailla aikaansa pelin edessä. Mutta toisaalta, pian vietämme aikaa monta kuukautta nähden kokoajan toisemme…




Artemiksen on pian parasta synnyttää, sillä minunkin vatsani on alkanut kiertämään. En kyllä uskalla puhua kenellekään syystä, mutta omat epäilykseni minulla aiheesta on… Aamuisin vien oikein mielelläni roskat roskatunkiollemme.




Vihdoin se tapahtuu! Artemis alkaa synnyttämään rannalla ja saa huudollaan kaikki ryntäämään paikalle. Toisaalta mikäs sen parempi paikka olisikaan?!




Tinon käsitys vauvoista on vähintäänkin mielenkiintoinen, hänen mielestään Onneli Rantu muistuttaa torakkaa! Tino parka, tuollaisia mielipiteitä ei kannata uusille äideille ilmaista, pian hän juoksee ja lujaa karkuun sekä Artemista, Tomi-Petteriä että minua!




No niin maakravut, ankkurit ylös ja köydet irti, matkamme kohti unelmia alkakoon!




Alkumatkasta meistä jokainen saa opetella uusia taitoja, kuten suunnistusta, purjehtimista ja …




...märssykoriin kiipeämistä! Tinosta tehdään alkumatkasta koristatarkkailija, koska Artemis ei ole vieläkään antanut Tinon kommentteja anteeksi.




Vihdoin monen yksitoikkoisen päivän jälkeen määränpäämme alkaa häämöttää. Laivalla on kaikesta työstä ja uurastuksesta huolimatta välillä todella tylsää...




…silloin on aika ottaa esille ystävämme Kapteeni pyörivä miekka- reps! Jokainen meistä vuorollaan käy sen kanssa taisteluja, miten kummassa muutenkaan voisimme harjoitella miekkailua?!



Yön jo koittaessa minä rupean miekkailemaan purkaakseni hermostumistani. Gabriel saa ohjata meidät perille Piilomaan Aasi-saareen.




Vihdoin olemme perillä saaressa ja on tullut aika levähtää ennen uusia seikkailuja!




Ja minun on tullut aika kertoa Gabrielille, että pian meillä on tarvetta pehmonalleille ja muillekin tarvikkeille!