7. Vieraita kaukaa



Tänään on merkkipäivä, ensimmäinen koulupäivämme. Äiti osti meille molemmille kuuluisan suunnittelijan, Radon, tekemät paidat ja isä lähtee viemään meidät kouluun.



Vihdoin hiukseni ovat tarpeeksi pitkät nutturalle laitettaviksi. Näytänkin heti paljon isommalta tytöltä.



Kuntoni on terästä, muut tulee perästä.



Isoäiti auttaa meitä läksyjen teossa. Emilia- mummo sanoo, että kunnon opiskelutekniikan osaaminen nopeuttaa oppimista.



Ja mummon mielestä, sukumme lasten on saatava paras mahdollinen koulutus, niinpä hän kutsuu rehtorin meille vieraillulle. Rehtorin mielestä me olemme erinomaista ainesta hänen kouluunsa, vaikka en minä kyllä suostu mikään aines olemaan!



Ensimmäisten kympin todistusten kunniaksi saamme, molemmat 50 simoleonia palkinnoksi. Minä aion laittaa sen pankkiin talteen, yliopistoon menoa varten. Iiro tietysti ostaa karamelleja ja suklaata.



Ensimmäisen kympin jälkeen, tuon niitä päivittäin koulusta. Äiti kirjoittaa taas uutta menestysromaania, eikä juuri korvaansa lotkauta minun kympeilleni.



Koulusta palattuani teen ensimmäiseksi läksyt, sitten opiskelen isoisän johdolla yliopistoa varten.



Ilarikin kasvaa koululaiseksi. Iiron mielestä, Ilari on ihan tyhmä. Minä leikin molempien poikien kanssa, ei täällä meidän kulmilla muita lapsia asukkaan.



Aru ja Babette annetaan adoptoitaviksi, meille ei kuulemma muuten mahdu uusia koiria ja Chiarakin kasvaa kohta aikuiseksi…



Äiti ajaa ostamaan meille lamppuja, kun vihdoin saamme yläkerran rakennettua. Minäkin saan viimein oman huoneen ja rauhan.



Isä saa ylennyksen, hänestä tulee elävä legenda.



Isoisä sanoo, että Vimpulasta voi tulla puoliso Chiaralle. Minusta Chiara saisi olla vielä vähän aikaa ainoa koiramme. Onhan Vimpula kyllä mukava koira, mutta on koirissa kova kasvattaminenkin. Chiara ulvoo öisin, vaikka äiti yrittää kovasti opettaa sitä pois mokomasta tavasta.



Isoäiti pitää puhuttelua pojille sisällä juoksemisesta, minähän en sellaista harrasta, en ainakaan isoäidin nähden.



Rehtori tulee taas kylään ja Ilari pääsee meidän kanssamme samaan kouluun. Meidän sukumme kaikki lapset ovatkin käyneet Vuorimaan yhteiskoulua sukupolvien ajan.



Isä opettaa Ilarin tekemään läksynsä huolellisesti, vaikka näillä helteillä uiminen onkin paljon kiinnostavampaa kuin läksyjen teko.



Illalla isä tyypilliseen tapaansa katsoo tähtiä ja planeettoja…



Yht’äkkiä kuuluu kauhea huuto!



Isoäiti ja minä ryntäämme ensimmäisenä yläkerran terassille, jossa ehdimme näkemään kuinka valo vie isän mennessään.



”Törkeää viedä kolmen lapsen isä!”, sanoo isoäiti.



Äidin mielestä on hienoa nähdä ihan oikea ufo, sellaista ei kukaan ole suvussamme aikaisemmin nähnytkään.



Ei ole vaikeaa arvata mistä puhumme illallispöydässä. ufoista ja alieneistapa tietenkin.



Sitten kuuluu kova ääni ja me kaikki ryntäämme ulos. Ufo palaa takaisin…



ja pitää aivan kauheaa meteliä.



Ja heittää isä ulos sisuksistaan.


…kääntää kulkusuuntansa…



ja lähtee kohti uusia seikkailuja!



”Voi kerta kaikkiaan”, sanoo isä matkastaan.