Juhlapäiväni kunniaksi, vaihdoin päälleni juhlamekon. Minusta tulee tänään teini- vihdoinkin! Äiti luettelee ison neidon velvollisuuksia: 1. En saa koskaan unohtaa, että olen perijä. 2. Minun pitää tuottaa kunniaa perheelle ja tuoda hyviä todistuksia koulusta. 3. Pitää pukeutua asianmukaisesti 4. Pitää … – ketä kiinnostaa?!
Iiron mielestä on vain hienoa kasvaa teiniksi, mutta hänelläpä ei olekaan suvun jatkumisen taakkaa harteillaan.
Iso hali! Uudestaan, uudestaan, uudestaan - iso hali! Viimeiset kuvat meistä lapsina, eikä näitä olekaan otettu vasta kuin – 25 kappaletta. Nyt riittää!
Lentävä äiti! En muuten tiennytkään, että hän osaa hypätä noin korkealle.
Teini-ikä iloineen ja murheineen - täältä tullaan! Iiro aikoo isona kerätä paljon mammonaa taskuihinsa ja ryhtyä sairaalanjohtajaksi. Minulle riittää 20 hyvää ystävää ja yleisön suosio.
Viimeinen koulupäivä - huomenna sitten lähdemmekin Iiron kanssa yliopistoon.
Isoäiti maalaa isoisästä taulua, on kuulemma viimeisiä mahdollisuuksia.
Illalliseksi näyttääkin tänään olevan hummeria, isoäidin bravuuriruokaa, meidän yliopistoon menon kunniaksi, isoäiti sanoo. Illallisen jälkeen otammekin laukut ja lähdemme. Stipendit on anottu ja saatu, asunto yliopistoalueelta vuokrattu ja kaikki valmiina.
Heti yliopistolle lähtöä seuraavana päivänä, äiti soittaa ja kertoo Emilia – mummon tavanneen viikatemiehen ja lähteneen.
Ilari on lohduton, ainoa lapsi kotona ja mummo oli hänelle kaikki kaikessa. Onneksi äiti ja isä ovat pitämässä huolta hänestä ja kodista.
Äiti kirjoittaa onneksi yliopistolle usein kirjeitä ja lähettää kuvia. Isä on kuulemma alkanut puhua vähitellen jotain ufokaappauksestakin. …
Isä silittelee nykyään usein vatsaansa, se on kuulemma kasvanut…
Uimisesta huolimatta vatsa kasvaa – kummallista!
Vatsassa kiertää…
MITÄ! – Hei vain Ilpo Hopeaseppä!
Isä lähtee näyttämään Ilpoa Isoisälle ja Ilarille…
ja mahasta pulahtaa vielä toinenkin vihreäihoinen poika – Into. Ilari on ihan innoissaan uusista veljistä.
Pikkupoikien synnyttyä yhteiset illalliset ovat tulleet takaisin ”muotiin”. Isoisän mielestä pihalle pitäisi viimein hankkia kukkiakin.
Isoisän ja isän järkytykseksi pikku-Ilari kasvaa teiniksi, joka haaveilee perheestä ja kuudesta naimisissa olevasta tenavasta.
Taivaallisesta taustaan huolimatta, Ilpo ja Into ovat helppoja kasvatettavia, paljon helpompia kuinIiro ja minä, äiti kirjoittaa.
Tosin, on Ilpolla joitain omituisia piirteitäkin, hän osaa tanssia ilmassa. Into tyytyy leikkimään tuttipulloilla.
Ilari opettaa Innon käymään potalla.
Isoisä opettaa Ilpon puhumaan. Intoa puhumaan opettelu, ei niinkään kiinnosta. Hän rakastaa karisma-pupua, nukkuisikin varmaan sen kanssa, jos joku vain suostuisi sen sänkyyn antamaan.
”Kuule pupu – ken on maassa kaunehin?”
Kävelytaitoa Ilpolle!
Isi, joku on syönyt kaikki kalat meidän akvaariosta!
Ensin kasvaa Ilpo…
”Älä sure Into, kohta on sinunkin aika kasvaa...”
”Katso kenguru loikkaa…
…mies on löytänyt sen.”
Poikien kasvettua lapsiksi, on Ilarin aika köröttää kohti yliopistoa, jossa me Iiron kanssa olemmekin jo valmistumisvaiheessa…
4 kommenttia:
Ehdin taas ensimmäisenä lukemaan tarinasi, olenkin jo odotellut jatkoa.
Hommasin myös itse oman blogin, ettei tarvitse kommentoida enää nimettömänä. Minäkin suljin toistaiseksi Lunan tarinan, niin ettei sinne pääse kuin harvat ja valitut...
Ihana tarina sinulla jälleen, minä edelleen metsästän netistä *avainta*, tosin taitaa olla mahdotonta, minulla onkin mieleeni tullut varasuunnitelma, mutta hiukan keskeneräinen ajatus vielä.
Mukava lukea sillävälin näitä muiden ihania tarinoita.
Todella hauska ja mukava osa jälleen. :D
En olekaan pitkiin aikoihin pyörinyt blogissani. Päätin tarkistella mitä kaikkia tarinoita on vielä olemassa. :)
Näköjään tänne on tullut jonkin verran jatkoa ja päädyin nyt lukemaan ne kaikki.
Todella ihania osia ja pidän kirjoitustyylistäsi! Olen myös kateellinen noista Alienkaksosista :D
Mäkin sain kerran alienkaksoset, jotka olivat rumia.
Lähetä kommentti